Ovelle päästyään hän raottaa sitä lisää. Samalla sekunnilla, kun ovi aukeaa hän todellakin saa varmuuden yksinolostaan. Hän revähtää sadistiseen kimakkaan korvia särkevään nauruun. Hän näkee itsensä huoneen lattialla revityissä vaatteissa. Verta valuvat haavat ympäröivät hänen kehoaan, mikä vain yllyttää hänen itkun ja naurun sekaista kohtaustaan. Ainoat ajatukset päässään "Niin, yksin.."
Melodian jatkuessa hän kävelee itsensä luo huoneen poikki ottaen samalla lattialta uudehkon näköisen veitsen. Hän istuutuu itsensä viereen edelleen itkien ja hihitellen.. "Mikset hymyile?"
Hän pistää veitsen suuhunsa aikoen viiltää sen ikuiseen hymyyn kun kuulee takaansa ikäänkuin.. juoksuaskelia? Hän ei tiedä kuka, mutta joku syöksyy halaamaan häntä takaapäin heitttäen veitsen toiselle puolelle huonetta ja kuiskaten hänen korvaansa "Olen tässä. Älä pelkää..En mene pois. Koskaan.". Yht'äkkiä hän ei nää edessään enää itseään tai ketään muutakaan.. kääntäessään päätään halaajan suuntaan hänen itkunsa lakkaa. Ennen kuin hän vajoaa tiedottomuuteen halaajan kasvoille nousee sydäntäsärkevä hymy ja hän tokaisee hennosti, "わたしは、あなたを愛しています".
Seuraavan kerran Neko herää jälleen yksin..
